Meyer Turku ja Rimic - luottamukseen perustuvaa kumppanuutta

Modernien risteilyalusten sähkösuunnittelu on vaativa ja moniulotteinen kokonaisuus, joka edellyttää tinkimätöntä osaamista ja huolellista toteutusta.

Monet yhteistyöt alkavat pienestä kokeilusta. Meyer Turun ja Rimicin kumppanuus on tästä erinomainen esimerkki: Meyer Turku Oy oli yksi Rimicin ensimmäisistä asiakkaista ja uskalsi luottaa tuoreeseen toimijaan. Rohkea päätös kannatti, yhteistyö on kasvanut mittaa vuosi vuodelta.

Kaikki alkoi tarpeesta - Meyer Turku etsi kokeneempaa osaajaa laivan sähkösuunnitteluun. Samaan aikaan Rimicillä oli juuri palkattuna henkilö, jolla oli täsmälleen oikeaa osaamista. Siitä lähtien yhteistyö on jatkunut lähes katkeamatta. Tänään Rimicillä on jo useampi asiantuntija Meyer Turun projekteissa.

– Yhteistyömme on ajan myötä kasvanut. Laivan sähkösuunnittelu on laaja kokonaisuus, joka edellyttää eri osa-alueiden tarkkaa yhteensovittamista. Olemme hyödyntäneet Rimicin asiantuntemusta silloin, kun lisäresursseja ja erityisosaamista on tarvittu, kertoo sähkösuunnittelun ryhmäpäällikkö Ville Talsi Meyer Turku Oy:stä.

Kumppanuuden hyödyt korostuvat

Molemmat osapuolet kuvaavat yhteistyötä kumppanuudeksi, joka perustuu keskinäiseen luottamukseen ja joustavuuteen - puolin ja toisin.

– Luottamus yritysten välillä ei synny pakottamalla, vaan rakentuu ajan myötä yhteisiin tavoitteisiin sitoutumalla, kuvailee Talsi.

Haasteet ja resurssitarpeet ratkotaan yhdessä – oli kyse sitten arkisesta kapasiteetista huolehtimisesta tai vaikka työntekijän tarpeesta oppia uutta. Hyvä keskusteluyhteys helpottaa yhteydenpitoa ja sitouttaa tekijöitä.

– Yksi Rimicin asiantuntija jopa muutti sopivan työn ja hyvän porukan myötä perheineen pääkaupunkiseudulta Turkuun, kertoo Talsi.

Luottamuksellinen yhteistyö on koitunut molempien osapuolten hyödyksi.

– Olemme saaneet täsmäosaamista oikeaan aikaan ja huomaamme kyllä, miten Rimicin tekemisen laatua valvotaan tiiviillä yhteydenpidolla. Säännöllisesti meihin ollaan yhteydessä ja varmistetaan, että odotuksemme täyttyvät ja että tekemisen suunta on oikea, kuvailee Talsi.

Maailmanluokan osaamista

Suomessa on maailmanluokan laivanrakennusosaamista ja Turussa erityistä risteilijätaituruutta. Maailman laivanrakennuspiireissä kyllä tiedetään, että jos kaivataan uutta risteilijäkonseptia, niin kompassi näyttää Turun suuntaan. Myötäylpeyttä paikalliseen osaamiseen mahtuisi lisääkin.

– Laivanrakennuksessa kaiken A ja O ovat ammattitaitoiset työntekijät ja hyvät tiimit sekä heidän välisensä yhteistyö. Kyseessä on valtavan moniulotteinen palapeli, jossa monialainen yhteistyö ja sen koordinointi on ratkaisevassa roolissa. Tälle ammattilaisten joukolle nostan hattua ihan jatkuvasti - rantaan nousee taas entistä komeampi ja teknisesti äärimmäisen taidokas luomus laivan muodossa. Luottamuksen voimalla, alleviivaa Talsi.